Siirry suoraan sisältöön
Home » Blogi » Tehokas markkinointitiimi

Tehokas markkinointitiimi

Markkinointitiimi on monen palasen yhteissumma.

Jos halutaan, että markkinointitiimi on tehokas, mitä kaikkea osaamista siitä pitää löytyä, jotta kaikki markkinoinnin osa-alueet tulee katettua? Tiimissä pitää olla monenlaista osaamista eikä lainkaan haittaa, vaikka osaamisalueet menevät osittain päällekkäin. Titteleillä ei sinällään ole mitään merkitystä vaan enemmän sillä, että työ siirtyy aina joustavasti seuraavalle asiantuntijalle, jonka osaaminen palvelee parhaiten sen hetkistä kokonaisuutta. Tärkeintä tiimissä on se, että asioita kyetään innovoimaan sekä yhteistyö on saumatonta jokaisen hoitaessa oman osuutensa.

Osaava markkinointitiimi

Markkinoinnissa yksi tärkeä pointti on se, että markkinointia on kyettävä viemään eteenpäin visioimalla parhaita ja eteenpäin vieviä ideoita. Visionääri kertoo huikeimmat ideat, rikkoo omalta osaltaan rajoja eikä missään nimessä anna kehityksen milloinkaan pysähtyä. Hän vetää samalla koko tiimin mukaansa ja myös omalla esimerkillään tuo uusimman teknologian osaksi markkinointia. Tosin teknologia on enemmän työkaluja kuin itse tarkoitus. Niitä voidaan ottaa käyttöön ja karsia pois tarpeen mukaan.

Kun visionääri on työstänyt parhaat ideat, generalisti ja teknologiaguru voivat jatkaa idean työstämistä. Lopulta koko idea päätyy analyytikolle, joka tunnistaa idean toimivuuden ja pystyy tekemään johtopäätöksiä siitä, miten idea toimii koko markkinoinnin osalta. Siinä voi olla myös osia siitä, miten sisältömarkkinointi tilanteessa toimii. Analyytikko kykenee myös visualisoimaan ideoita, joten tuloksia saadaan esitettyä vastaanottajalle sellaisessa muodossa, että ne on ymmärrettävissä.

Generalisti ja teknologia-asiantuntijat

Heidän osuuttaan markkinointitiimissä ei voi lainkaan vähätellä. Generalisti hallitsee yleensä markkinoinnin erilaisia kanavia ja tuntee niiden taktiset kokonaisuudet. Hän kykenee tekemään strategisen suunnitelman hyödyntämällä eri osa-alueiden osaamista sekä tekemällä niistä täydellisen kokonaisuuden. Teknologia-asiantuntia puolestaan on usein taustalla toimiva henkilö, mutta hän tietää, miten kaikki toimii ja pelittää niin sanotusti pellin alla. Hän hallitsee muun muassa verkkosivujen analytiikan ja osaa käydä asiat läpi niin, että ne ovat toimiva kokonaisuus yhdessä teknologian kanssa.

Avainsanat:
Tämä sivusto käyttää evästeitä taatakseen sinulle parhaan mahdollisen käyttäjäkokemuksen